Kysely suomalaisten joulusta: Joka neljäs jättää sukuloinnin väliin tänä vuonna

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Suomalaisia on kehotettu viettämään joulua pienellä porukalla oman perheen kesken ja välttämään ulkopaikkakunnille matkustamista. Vakuutusyhtiö Ifin tekemän kyselyn mukaan kolme neljästä suomalaisesta viettää tulevan joulun kotona. Neljännes kaikista suomalaisista ja kolmannes uusimaalaisista aikoo jättää sukulaisten luona kyläilyn koronan vuoksi väliin.

– Joulun aikaan vähiten lomaa aikovat työssäkäyvistä pitää alle 30-vuotiaat, jotka tyypillisesti kertovat olevansa vapaalla vain pyhäpäivät tai osan niistä. Osalla taustalla voi olla oma halu lykätä lomaa nyt, kun matkustamaan ei pääse. Sen sijaan yli 50-vuotiaista lähes viidennes kertoo pitävänsä enemmän lomaa kuin olisi pitänyt ilman koronapandemiaa, kertoo matkavakuutusten tuotepäällikkö Anne Uutela Ifistä.

Peräti 76 prosenttia viettää joulun kotona. Sen sijaan alle 40-vuotiaista merkittävä osa, 41 prosenttia, aikoo koronatilanteesta huolimatta viettää pyhäpäivät sukulaisten luona. Kuusi prosenttia suomalaisista suuntaa jouluksi omalle mökille.