Kuusenkerkät ovat Suomen metsien vihreää kultaa – voidaan tähdätä isoille vientimarkkinoille

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan kuusenkerkkää olisi kerättävissä Suomen metsistä yli 80 miljoonaa kiloa. Tällä hetkellä tästä määrästä kerätään vain alle prosentti. Lisäämällä kuusenkerkän keruuta ja kehittämällä raaka-aineen jatkojalostusta voitaisiin moninkertaistaa kuusenkerkästä saatavat tuotot.

Erikoistutkija Tuula Jyske puolestaan arvioi, että pelkästään keruusta voitaisiin saada esimerkiksi metsänomistajille ja kerääjille tuloja yli 500 miljoonaa euroa. Jatkojalostus erilaisiksi tuotteiksi moninkertaistaisi tämän summan.

–Kuusenkerkkää voisi kutsua metsiemme vihreäksi kullaksi. Sitä olisi kerättävissä Suomen metsistä yli 80 miljoonaa kiloa, kertoo Luken erikoistutkija Henri Vanhanen.

Tällä hetkellä kerkkää käytetään terveystuotteissa ja elintarvikkeissa kuten jogurtteihin ja smoothieihin sopivissa jauheissa sekä jäätelössä, juomissa, siirapeissa, pestoissa, välipalapatukoissa ja ravintoloiden jälkiruoissa. Kuusenkerkkää voidaan hyödyntää myös kosmetiikassa.

Kuusenkerkkää saa kerätä vain maanomistajan luvalla. Keruuaika on lyhyt, noin 3–4 viikkoa, ja sen pitää ajoittua aikaan, jolloin kuusen silmut aukeavat ja kehittyvät. Jos kerkät ennättävät kasvaa liian suuriksi, ne muuttuvat puutuneiksi ja maku muuttuu. Haasteita keruulle tuottaa myös kuusien korkeus. Kerkkien etuna taas on se, että esimerkiksi metsämarjoihin verrattuna niiden saatavuus ei juurikaan vaihtele vuosittain.