Näyttelijä Lindsay Lohanin manageriäiti Dina Lohan on tyttärensä tavoin perso päihteille. Nainen pidätettiin alkuvuodesta New Yorkissa. Hän syyllistyi rattijuopumukseen ja auton ajamiseen ilman ajo-oikeutta. Lisäksi hän oli yrittänyt paeta poliiseja.
Nyt nainen kehuu saaneensa elämänsä takaisin raiteilleen. Hän kiittää kuntoutumisesta kihlattuaan Jesse Nadleria. Pari erosi taannoin, mutta palasi jälleen yhteen.
– Jesse on suurimpana tekijänä saanut minut kuntoon sekä terveeksi mieleltäni, vartaloltani ja sielultani. Rakkauteni häntä kohtaan on sellaista, mitä en ole aiemmin elämässäni tuntenut, Dina Lohan kertoo Page Sixille.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Dina Lohan, Lindsay Lohan tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.