Nokian jouluyön henkirikos: Epäilty ilmoittautui itse poliisille

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Nokialla tapettiin 30-vuotias mies jouluyönä 25. joulukuuta 00:35-00:44 välisenä aikana. Poliisi on ottanut eilen 6. tammikuuta kiinni miehen, jota epäillään henkirikoksesta. Kyseessä on vuonna syntynyt 1990 mies. Tekijä ilmoittautui poliisille asianajajansa välityksellä.

Henkirikos tapahtui Petäjäpolku 11-15 -taloyhtiön Lähdekorventien puoleisella parkkipaikalla. Uhri oli nokialainen mies. Uhri on saapunut kerrostalon eteen kello 00:31, ja ohikulkija ilmoitti hänestä hätäkeskukseen kello 00:45. Poliisi julkaisi runsaasti alueen valvontakameroiden kuvia mediaan.

– Teon motiivi liittyy yhteen poliisin tutkintalinjoista. Nyt pidätettyä miestä on tavoiteltu useampaan otteeseen teon jälkeen. Tässä vaiheessa esitutkinta jatkuu kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla. Poliisi kiittää yleisöä runsaista vihjeistä, joiden avulla saatiin päätettyä useampi tutkintalinja, Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan.