Mies antoi koiran nuolla maapähkinävoita otsaltaan – leikkasi samalla lemmikin kynnet

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lemmikkieläinten kynsien leikkaaminen voi olla todellisen työn ja tuskan takana. Harvoilla koirilla ja kissoilla on nimittäin tapana nauttia siitä, ja ne tekevät mielipiteensä tyypillisesti erittäin selväksi.

Onneksi lemmikin kynsien siistimisen helpottamiseksi on olemassa erilaisia niksejä. Yksi niistä on koiran harhauttaminen herkkujen, kuten maapähkinävoin avulla. Kyseistä niksiä päätti taannoin kokeilla eräs bulldoggin omistaja.

Hauskalla viraalivideolla mies on käärinyt päänsä ympärille muovikelmua, jonka pinnalle hän levitti maapähkinävoita. Hän onnistui trimmaamaan koiransa kynsiä samalla, kun bulldoggi oli keskittynyt maapähkinävoin nuolemiseen hänen otsaltaan.