Missikaunotar Rosanna Kulju näyttävässä biksukuvassa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Rosanna Kulju kruunattiin vuonna 2015 Miss Helsinki -kilpailun voittajaksi. Pari vuotta sitten Kulju alkoi myös itse pyörittämään kilpailua Martina Aitolehden myytyä kilpailun omistajuuden nuorelle naiselle. Kuljulla on myös vahva läsnäolo sosiaalisessa mediassa, jossa hän esittelee seuraajilleen elämänsä eri osa-alueita avoimesti.

Rosanna Kulju julkaisi itsestään nyt näyttävän kuvan, jossa nainen poseeraa kauniit bikinit ja viinilasi kädessään. Kulju paljasti viikkoon mahtuneen viisi treeniä, paljon töitä ja itsetutkiskelua. Itsetutkiskelun tuloksena kaunotar onnistui selkeyttämään myös omia suunnitelmiaan ja tavoitteitaan tälle vuodelle.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Rosanna Kulju täyttää kesällä 30 vuotta, mikä on aiemmin aiheuttanut naiselle paineita. Enää hän ei kuitenkaan aio stressata siitä, että omaa perhettä ei ole vielä perustettuna. Nainen uskoo siihen, että elämä kantaa ja hänen unelmiensa kumppani odottaa häntä vielä jossain nurkan takana. Kulju kertoo myös karsineensa elämästään kaikki huonot ihmissuhteet. Tähden tämän vuoden mantra koostuu oman hyvinvoinnin priorisoinnista ja sanoista rakkaus ja arvostus.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.