Kourtney Kardashian biksuissa ystävänsä kanssa – kuin kaksi marjaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kardashianit-realitysarja lähenee parhaillaan loppuaan, mutta kuuluisan perheen jäsenet ovat pysytelleet edelleen otsikoissa. Taannoin Kardashianit uhmasivat jälleen kerran koronasääntöjä matkustamalla Turks- ja Caicossaarille juhlistamaan Kylie Jennerin tyttären 3-vuotissyntymäpäivää.

Kourtney Kardashian on paljastanut Instagramissa ottaneensa kaiken ilon irti lomamatkasta. Tähti julkaisi sosiaalisessa mediassa sarjan rohkeita kuvia, joissa hänet nähdään poseeraamassa paljastavissa bikineissä. Kourtney julkaisi myös yhteiskuvan ystävänsä Victoria Villarroelin kanssa, jossa kumpikin nähdään miltei samanlaisissa asennoissa ja uima-asuissa.

Kourtney Kardashian on viime aikoina ollut otsikoissa myös parisuhde-elämänsä vuoksi. Tähden huhutaan seurustelevan nykyään Blink-182 -yhtyeestä tunnetun rumpalin, Travis Barkerin kanssa. Kourtney oli vuosikausia on-off -suhteessa Scott Disickin kanssa, ja ex-pariskunnalla on kolme yhteistä lasta.