Lumi täytti New Yorkin kadut – asukkaat innostuivat talvista olosuhteista

Matkailu · Terhi Piiroinen

New York tunnetaan lähinnä Manhattanin alueesta pilvenpiirtäjineen ja Vapaudenpatsaasta. Nyt Suurkaupunkiin on satanut niin paljon lunta, että paikalliset ovat kaivaneet sukset esiin. Toiset ovat innostuneet lumisodasta.

Ruokakojuaan Time Squarella pitävä Salma Elkordy on iloinen, vaikka lunta on satanut sääreen asti. Ihmiset ovat hänen mukaansa heitelleet toisiaan lumipalloilla ja valkoinen sääilmiö on saanut ihmiset onnellisemmaksi koronarajoitusten keskellä.

Michael Handy on puolestaan kotoisin Pohjois-Dakotasta, joten kunnon talvet ovat hänelle tuttuja. Mies onkin kaivanut sukset esiin ja lähtenyt hiihtolenkille suurkaupungin maisemiin. Lumiauraajilla riittänee työsarjaa miljoonakaupungin katuja auratessaan.