Teini heräsi 11 kuukauden koomasta – koronapandemia tyrmistytti

Ohhoh! · Tim Isokivi

Jos pandemiatilanteeseen totutteleminen tuntuu edelleen vaikealta, kuvittele miltä tuntuisi herätä sen keskelle oltuaan tajuttomassa tilassa lähes vuoden ajan. Eräälle brittiläiselle teinille kävi juuri niin. Hän heräsi taannoin 11 kuukautta kestäneestä koomasta.

Joseph Flavill oli sairaalassa koomassa jäätyään auton alle ja kärsittyään aivovauriosta 1. maaliskuuta 2020, vain viikkoja ennen Iso-Britannian maanlaajuista koronasulkua. Maailman nopea muuttuminen pandemian vuoksi tuli nuorukaiselle suurena yllätyksenä. Hänen sukulaisillaan olikin hieman vaikeuksia selittää koronaan liittyvät toimenpiteet, kuten liikkumisrajoitukset, etäisyyden pitäminen muihin ja maskien käyttö.

Koronapandemia on myös rajoittanut sukulaisten mahdollisuuksia tavata Josephin. Toistaiseksi vain hänen äidilleen on annettu lupa vierailla fyysisesti poikansa luona. Perhe on kuitenkin ollut yhteydessä hämmentyneeseen Josephiin videopuheluiden välityksellä.

Edelleen vuodepotilaana oleva teini on ehtinyt sairastua koronavirukseen jo kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran virus tarttui Josephiin hänen ollessa koomassa, toisen kerran hänen herättyään siitä. The Guardian -lehden mukaan hän on kuitenkin toipunut sairaudesta kummallakin kerralla.