Kahdelle kiipeilijällä porttikielto Mount Everestille – valehtelivat nousseensa huipulle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman korkeimman vuoren, Mount Everestin huipun valloittaminen on monen kiipeilijän unelma. Nyt kaksi miestä on saanut porttikiellon kuuluisalle vuorelle valehdeltuaan tehneensä niin. Intialaiset Narender Singh Yadav ja Seema Rani Goswami olivat kertoneet nousseensa Mount Everestin huipulle keväällä 2016.

Nepalin matkailuministeriö uskoi miesten kertomuksen, mutta nyt väitteet on kyseenalaistettu. Tapausta alettiin tutkimaan palkinnon saajaksi ehdolla olleen Yadavin oltua kykenemätön antamaan pitäviä todisteita saavutuksesta. Nepalin matkailuministeriön tutkimuksissa Yadavin ja Goswamin vuorelta ottamia kuvia alettiin epäilemään väärennetyiksi.

Myös muiden kiipeilijöiden, viranomaisten ja serpojen haastattelut osoittivat miesten valehdelleen ja todellisuudessa keskeyttäneen kiipeämisen ennen huipulle pääsyä happitankeissa ilmenneiden ongelmein ja paleltumien vuoksi. The Indian Express -lehden mukaan Yadav, Goswam ja heidän oppaanaan toiminut Naba Phukon ovat saaneet Nepalissa kuuden vuoden ajan voimassa olevan kiipeilykiellon.