Selfiekuvia ottavat turistit saattavat levittää koronavirusta uhanalaisiin gorilloihin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuorigorilloiden kanssa yhteiskuvia ottavat turistit saattavat asettaa uhanalaisen lajin vaaraan. Tutkijat ovat huomanneet eläinten kanssa läheitäisyydellä olevat ihmiset voivat tietämättään tartuttaa niihin vaarallisiakin tauteja. Esimerkiksi koronaviruksen on tiedetty voivan tarttua gorilloihin.

Oxford Brookes Universityn tutkijat perehtyivät yhteensä 858 Instagram-kuvaan, joissa Itä-Afrikassa vierailleet turistit poseerasivat gorillojen kanssa. Useimmat matkailijoista olivat niin lähellä eläimiä, että mahdollinen koronavirus olisi voinut helposti tarttua eläimeen. Useimmilla heistä ei ollut kuvissa maskeja.

Oxford Brookes Universityn biologisen antropologian luennoija Magdalena Svensson pitää CNN-uutissivuston mukaan erittäin tärkeänä, että gorilloita katsomassa olevat turistit käyttäisivät maskeja. Gorillat ovat ihmisten kanssa geneettisesti niin samanlaisia, että koronan lisäksi esimerkiksi influenssa, Ebola ja flunssa voi tarttua niihin. Uhanalaisia vuorigorilloita elää luonnossa arviolta vain 1 063 yksilöä.