Madison Beer jakoi kauneussalaisuuksiaan – näin kuuluisat saippuakulmakarvat loihditaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Amerikkalainen laulaja ja laulunkirjoittaja Madison Beer on tuore poplupaus, jonka ura on lähtenyt todelliseen nousukiitoon etenkin tänä vuonna julkaistujen hittien ansiosta. Tähden suosituimpia kappaleita ovat muun muassa kappaleet Selfish ja Good In Goodbye.

21-vuotias Madison Beer on näyttävä kaunotar, jota etenkin nuoret tytöt ihailevat. Nyt kaunis tähti esitteli Vogue-lehden julkaisemalla YouTube-videolla hänen omia meikkaamiseen liittyviä salaisuuksiaan. Videolla Beer loihtii itselleen myös saippuakulmakarvat, jotka ovat viime aikoina nousseet suureen suosioon TikTok-sovelluksessa.

Madison Beer esittelee videon alussa miten hän puhdistaa ja kosteuttaa ihoaan. Beer kertoo rakastuneensa uuteen tekniikkaan, jossa saippuaa harjataan kulmakarvoihin, minkä jälkeen paksut kulmakarvat asettuvat aloilleen haluttuun suuntaan. Tähti esittelee myös miten hän saa huulensa näyttämään paljon suuremmilta huultenrajauskynän ja huulikiillon avulla.