Tänään tv:ssä: Suomalaisen Reindeerspottingin kohahduttava jatko-osa esitetään Docventuresissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaisten huumeriippuvaisten arjesta kertonut Reindeerspotting-dokumenttielokuva Lost Boys sai ensi-iltansa viime vuonna. Edeltäjänsä tavoin kohua herättänyt elokuva esitetään televisiossa tiistaina 16. maaliskuuta Yle TV2 -kanavalla Docventures-erikoisillassa.

Lost Boys -dokukmenttielokuvan keskiössä ovat Reindeerspottingissa nähdyt Jani, Antti ja elokuvan ohjaaja Joonas Neuvonen. Joonas matkustaaKaakkois-Aasiaan selvittääkseen, mitä siellä epäselvissä olosuhteissa kuolleelle Janille ja kadonneelle Antille tapahtui. Tälläkin kertaa huumeet ovat vahvasti mukana kuvioissa.

Raadollinen ja rankkaakin materiaalia sisältävä Lost Boys palkittiin viikonloppuna Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen sarjan parhaana pitkänä elokuvana. Elokuva esitetään tuoreeltaan Yle TV2 -kanavalla tiistaina kello 21:15. Lisäksi elokuva on katsottavissa yli kahden kuukauden ajan Areenalla osana Yle Areenan Dokkarifestivaalia.