Kysely: Suomalaisyritykset pitävät hallituksen koronatoimia sekavina – ennakointi loistaa poissaolollaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmiset ovat kummastelleet Suomen rajojen avoinna olemista pian vuoden ajan vakavimman koronavirusepidemian puhkeamisen jälkeen. Samaan aikaan, kun suomalaiset yritykset tekevät kaikkensa viruksen leviämisen estämiseksi, kulkevat virusta kantavat henkilöt vapaasti maahamme tai maan sisällä.

Kauppakamarien jäsenyritysten tekemän kyselyn mukaan hallituksen koronatoimet ovat olleet yrityksen liiketoiminnan näkökulmasta sekavia ja ennakoimattomia. Kyselyyn vastanneista noin 67 prosenttia katsoi, että hallituksen toiminta koronan hoidossa on ollut melko tai erittäin sekavaa. Ennakoitavuus ja päätösten selkeys puuttuu.

– Koronatilanteessa ennakoitavuuden ja selkeyden tärkeys korostuu. Niiden puute on ollut erittäin haitallista liiketoiminnalle muutoinkin hankalassa tilanteessa. Tämä on otettava vakavasti huomioon myös yhteiskunnan mahdollisimman sujuvan avaamisen suhteen, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Erityisesti Kotamäki patistaa hallitusta sulkemaan rajat koronalta. Suurin katastrofi yrityksille ja sitä myöten koko Suomelle olisi uusi virusmuunnos, johon rokotteet eivät purisi. Suomen kaukaisen ja osin eristäytyneen maantieteellisen aseman ansiosta uusien virusmuunnoksien rantautuminen olisi mahdollista estää tai niiden tuloa voitaisiin viivästyttää.