Kuolleen hiphop-tähden perhe varoittaa – DMX:n kuolema sai huijarit liikkeelle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hiphop-legenda DMX kuoli viikonloppuna 50-vuotiaana. Tähti menehtyi taisteltuaan sairaalassa hengestään päiväkausien ajan yliannostuksesta aiheutuneen sydänkohtauksen ja happivajauksen seurauksena. Nyt räppärin perhe on varoittanut hänen kuolemansa saaneen heti rahanahneet huijarit liikkeelle.

DMX:n perhe kertoi tiedotteessaan tähden kuoleman ympärillä liikkuneen huhuja, jotka he haluavat selventää. Perheen mukaan he eivät myy räppärin oheistuotteita tai kerää rahaa hänen hautajaisiaan varten. Jos joku väittää keräävänsä rahaa hautajaisia varten, on kyseessä huijari.

Internetissä levisi Complex-lehden mukaan myös huhu, jonka mukaan Beyonce ja Jay-Z olisivat ostaneet räppärin master-nauhat 10 miljoonalla dollarilla lahjoittaakseen ne ilmaiseksi tämän lapsille. Sekään ei kuitenkaan pidä perheen mukaan paikkansa. Perhe lupasi pitää fanit ajan tasalla DMX:n, oikealta nimeltään Earl Simmons, hautajaisiin ja muistotilaisuuteen liittyen.