Katastrofi iski Ranskan viinintuotantoon – takatalvesta jopa miljardien eurojen vahingot

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ranskan viinintuotantoa on kohdannut kylmien ilmojen aiheuttama suuri katastrofi. Takatalven seurauksena jopa kolmasosa Ranskan viinin valmistukseen käytettävästä sadosta on kuollut tai muuttunut muuten käyttökelvottomaksi.

Ranskassa nautittiin tänä vuonna aikaisesta keväästä, minkä seurauksena viiniköynnökset ja hedelmätpuut kukkivat tavanomaista varhaisemmassa vaiheessa. Alkuviikosta maahan iski kuitenkin takatalvi. Pakkaset pilasivat merkittävän osan monien viinitilojen sadosta, minkä arvioidaan johtavan jopa kahden miljardin euron tappioihin viinimarkkinoilla.

The Guardian -lehden mukaan Ranskan maatalousministeri Julie Denormandie on kuvaillut tapahtunutta maan suurimmaksi maatalouden katastrofiksi 2000-luvulla. Viinintuottajien kerrotaan yrittäneen pelastaa satoa muun muassa sytyttämällä kynttilöitä ja pieniä nuotioita viiniköynnösten lähellä. Viinitilojen lisäksi takatalvi aiheutti tuhoja myös muun muassa omenien, kiivien ja aprikoosien kasvattajien satoihin.