Suomenlahden jäät sulivat – talvi jatkuu vielä Saimaalla ja Perämerellä

Matkailu · Terhi Piiroinen

Jäänmurtajat ovat jääneet kesälomalle Suomenlahdella. Sen sijaan Perämerellä tarvitaan edelleen niiden apua kauppalaivojen kulkemisen takaamiseksi. Saimaalla on myös jäätä yhä monin paikoin.

– Jokunen hauras jääkalikka saattaa Suomenlahdella vielä satelliittien silmiltä piileskellä, mutta etelässä jäätalvi on nyt käytännössä ohi, sanoo jääasiantuntija Jouni Vainio Ilmatieteen laitokselta.

Vaikka talvet leutonevat ja jään määrä vähenee, merenkulullisesti talvista ei tule helpompia. Vainion mukaan asia on jopa päinvastoin: kun pakkasjaksot ja eteläisten ilmavirtausten leudot jaksot talven aikana vuorottelevat, jäät pakkautuvat vaikeakulkuisiksi ahtojääalueiksi tai muodostavat laajoja sohjoalueita.