Tutkimus: Aseellisten henkirikosten määrä on kasvanut rajusti Ruotsissa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Ruotsin rikoksentorjuntaneuvoston (Brå) tekemän tutkimuksen mukaan aseella tehtyjen henkirikosten määrä on kasvanut Ruotsissa huomattavasti viimeisen 16 vuoden aikana. Maassa on rikollisia alueita, joissa tapahtuu henkirikosten lisäksi huumekauppaa, jengiytymistä ja kärsitään luottamuspulasta oikeusjärjestelmää kohtaan.

Tutkimuksessa ei mainita selvää syytä ampuma-aseella tehtyjen henkirikosten määrän kasvamiseen. Henkirikosten määrä lähti nousuun vuonna 2013. Ruotsissa kuolee nykyään aseella tehtyyn henkirikokseen neljä ihmistä miljoonaa kohti. Muissa tutkimuksessa mukana olleissa maissa luku on 1,6.

Ruotsista ei toisin sanoen tulisi ottaa mallia ainakaan siinä, että rikollisia ympäristöjä pääsee syntymään maan sisälle. Henkirikokset liittyvät tutkimuksen mukaan lähes aina rikollisiin ympäristöihin, jossa asuu heikommassa asemassa olevia ihmisiä. Suurin osa henkirikoksen uhreista on 20–28-vuotiaita miehiä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.