Jessie J sukelsi uima-altaaseen – kuva ei jätä miehiä kylmäksi

Laulaja Jessie J tunnetaan monista hiteistään, joista suurimpien joukossa ovat muun muassa Price Tag ja Bang Bang -nimiset kappaleet. Viime aikoina nainen on esitellyt treenattua vartaloaan näyttävissä kuvissa, jotka hänen uusi poikaystävänsä on tähdestä ikuistanut. Välillä mukaan mahtuu tosin myös aitoja mallikuviakin.

---
---

Tällä kertaa Jessie J on pulahtanut uimaan altaaseen, jossa hänet kuvattiin uimapuvussa. Kuvaan kätkeytyy myös suurempi merkitys, sillä hetki kuvan ikuistamisen jälkeen poptähden harras toive toteutui viimein, kun hän sai vanhempansa luokseen.

Viime vuosina Jessie J on ollut paljon median huomion keskipisteenä ollessaan suhteessa näyttelijä Channing Tatumiin. Viime vuonna pariskunnan on-off -suhde kuitenkin päättyi lopullisesti. Nykyisin laulaja seurustelee tanssijana työskentelevän Max Pham Nguyenin kanssa ja on alkanut haaveilemaan jopa perheen perustamisesta.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.