Jukka Jalonen jatkaa Leijonien päävalmentajana: ”Näistä asetelmista on hyvä jatkaa”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomen jääkiekkomaajoukkueen Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen tulee jatkamaan pestissä myös tulevaisuudessa. Jalosen sopimuksen oli alun perin määrä päättyä kevään 2022 jälkeen.

Jukka Jalosen ja Jääkiekkoliiton tekemän uuden sopimuksen myötä hän tulee jatkamaan Leijonien päävalmentajana ainakin vuoden 2023 MM-kilpailujen ajan. Se sisältää myös molemminpuolisen option kaudesta 2023-2024. Uusi sopimus sallii edeltäjän tavoin Jalosen siirtymisen NHL:n, mikäli liigassa aukeaa sopiva valmentajan paikka.

– Olen todella nauttinut Leijonien valmentamisesta. Meillä on hienoja pelaajia ja erittäin hyvä ja kiinteä johtoryhmä, jossa työviihtyvyys on huipussaan. Itselleni tärkeää on myös se, että Suomi lähtee arvoturnauksiin aina taistelemaan kirkkaimmista mitaleista. Näistä asetelmista on hyvä jatkaa työtä myös tulevina vuosina, Jalonen kertoo tiedotteessa.

Jalonen toimi Leijonien päävalmentajana vuosina 2009-2013 ja jälleen syksystä 2018 lähtien. Maajoukkue on voittanut 58-vuotiaan valmentajan aikana kahdesti MM-kultaa vuosina 2011 sekä 2019 ja olympiapronssia vuonna 2010. Tänä keväänä Leijonat voitti MM-kilpailuissa hopeaa.