Maailman pisimmät kynnet leikattiin – pituutta yli seitsemän metriä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olemme kertoneet Yhdysvaltojen Teksasissa asuvasta Ayanna Williams -nimisestä naisesta, joka pääsi ensimmäisen kerran Guinnessin ennätystenkirjaan vuonna 2017 maailman pisimmillä kynsillään. Nyt hän on vihdoin päättänyt leikata kynnet normaalimittoihin.

Peräti 28 vuoden ajan kynsiään kasvattanut nainen käytti kynsien lakkaamiseen yhdellä kerralla kaksi pulloa kynsilakkaa. Kynsien pituus on ollut pisimmillään 733,55 senttimetriä, eli yhteensä yli seitsemän metriä. Hän suunnitteli jo ensimmäisen ennätyksen tehtyään, että leikkaa kynnet pois. Nyt asia on toteutunut.

Trinity Vista Dermatology -hoitolan lääkäri Allison Readiger on leikannut nyt kynnet pois. Kynnet on nähtävillä floridalaisessa Ripley’s Believe It or Not! -museossa, Guinnesin ennätystenkirja uutisoi. Hän on aiemmin kertonut, että kynnet ovat olleet toisinaan kivuliaat.