Transsukupuolinen painonnostaja epäonnistui olympialaisissa – ilmoitti jäävänsä eläkkeelle

Urheilu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Uusiseelantilainen Laurel Hubbard on maailman ensimmäinen transsukupuolinen olympiaurheilija. Hän osallistui painnonnostoon ja epäonnistui tempauksessa.

Hubbard osallistui yli 87-kiloisten naisten sarjaan. Hän oli ennakkosuosikki, mutta epäonnistui 120 kilon snatchissa, eli tempauksessa. Nyt hän on ilmoittanut, että aikoo keskittyä elämässään muihin asioihin kuin painonnostoon.

– Ikäni on vaikuttanut suorituksiini jo pidemmän aikaan. Minun on nyt aika ripustaa treenikengät naulaan ja keskittyä muihin asioihin elämässä, 43-vuotias nainen kertoo BBC:n mukaan.