Porvoon ravintolatapahtuma esittelee maistiaisia – makuelämykset miljöön mukaisia

Matkailu · Terhi Piiroinen

Porvoo on yksi Suomen mielenkiintoisimmista viikonloppumatkailun kohteista. Kaupungissa on monipuolinen ravintolatarjonta ja usein vaikeinta on päättää, missä haluaa illallisensa nauttia. Tuleva tapahtuma tarjoilee pieniä maistiaisia useammasta paikasta.

Porvoossa jo kuudetta kertaa järjestettävä ruokatapahtuma Smaku vietetään 23.8.-4.9.2021. Tänä vuonna Smakussa on mukana jopa 17 ravintolaa. Tapahtuma tarjoaa antimiaan niin kasvissyöjille ja laadukkaan lihan ystäville. Annokset ovat alle 10 euroa.

Mukana on turisteille tuttujen Haikon kartanon ja Rafael’s Steakhousen lisäksi ravintoloita ympäri pitäjää, keskustaa ja vanhaa kaupunkia. Tänä vuonna kuumilla kivillä näyttää olevan erilaiset tartarit ja carpacciot. Myös lähituotetut raaka-aineet, omavarainen puutarhakasvatus sekä ekologisuus ovat nousseet osaksi Porvoon ravintola-skeneä.