Poliisi valvoi suojateitä – joutui jakamaan runsaasti huomautuksia

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Poliisi valvoi suomalaisten suojatien käyttöä tiistaina 24. elokuuta. Tavoitteena on parantaa suojaamattomien tienkäyttäjen liikenneturvallisuutta. Poliisin mukaan 64 moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettajaa sai sanktioita valvonnassa.

– Poliisi joutui päivän aikana puuttumaan kaikkien tienkäyttäjäryhmien toimintaan, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta kertoo.

Eniten sanktioita annettiin moottorikäyttöisten ajoneuvojen kuljettajille esteettömän kulun antamatta jättämisestä jalankulkijoille. Lisäksi autoilijoille annettiin yhteensä 66 liikennevirhemaksua ja sakkoa muista suojatiesääntöjen rikkomisista. Polkupyöräilijöille ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajille annettiin 35 huomautusta.

Polkupyöräilijöiden ryhmälle ojennettiin myös viisi liikennevirhemaksua suojatiesääntöjen laiminlyönneistä. Jalankulkijat syyllistyivät huomautuksen arvoisesti päin punaista valoa kävelemiseen 16 kertaa. Valvontaa jatketaan syksyllä.