KL: Antti Tuiskun yrityksen liikevaihto lähes viisinkertaistui

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomen suosituimpiin poptähtiin lukeutuvan Antti Tuiskun firmalla pyyhki vuonna 2020 hyvin. Monien artistien elinkeinoon vaikuttaneesta koronakriisistä huolimatta Pe-To Entertainment Oy:n myynti kasvoi jopa viisinkertaisesti, uutisoi Kauppalehti.

Pe-To Entertainmentin liikevaihto kohosi 226 000 eurosta 1 116 000 euroon vuonna 2020. Vuoden 2019 heikomman liikevaihdon on tosin paljastettu johtuneen Tuiskun tuolloin pitämästä välivuodesta.

Liikevaihdon nousuun vuonna 2020 vaikuttivat uuden albumin julkaisu ja Antti Tapani -vaatemalliston lanseeraaminen yhdessä S-ryhmän kanssa. Kannattavuudesta Pe-To Entertainment tosin jäi jälkeen parhaimmista vuosista. Vuonna 2020 se oli 131 300 euroa, kun taas esimerkiksi vuonna 2018 sitä kertyi 600 000 euroa.

Antti Tuisku palasi kesällä esiintymislavoille muun muassa lukuisilla festareilla. Hänen syyskuulle suunnitellut Bailantai-stadionkeikkansa kuitenkin siirtyivät ensi vuodelle. Tähti julkaisi aikaisemmin tänä vuonna myös uuden Menesty!-kirjansa.