Tietoturva-asiantuntija paljastaa – näin löydät piilotetut kamerat hotellihuoneista

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailmalta kantautuu toisinaan uutisia hotellihuoneisiin ja Airbnb-majoituspaikkoihin piilotetuista kameroista. Nyt brittiläinen entinen hakkeri ja nykyinen tietoturva-asiantuntija Marcus Hutchins on paljastanut keinoja, joilla majoituspaikkaan mahdollisesti kätketyt kamerat voi löytää.

Tuoreella TikTok-videollaan Marcus Hutchins kertoo kameroiden olevan kätkettynä usein näkyville paikoille sijoitettuihin laitteisiin. Tällaisia voivat olla esimerkiksi suoraan sängyn yläpuolella olevat palohälyttimet. Hutchinsin mukaan palohälytintä voi osoittaa kirkkaalla valolla, joka heijastuu mahdollisen kameran lissistä sinertävänä.

Pieni kamera on mahdollista kätkeä myös esimerkiksi kelloradioon. Myös niiden tapauksessa sellainen voi löytyä kirkkaan valon avulla. Menetelmä toimii myös puoliläpäisevien peilien paljastamiseen.

Piilotetut kamerat kykenevät usein kuvaamaan pimeässä. Hutchinsin mukaan niiden infrapuna-LEDit on mahdollista löytää joidenkin puhelinmallien etukameralla. Puhelimien takakameroilla paikantaminen ei yleensä onnistu, sillä niissä on infrapunavalosuodatin.

Hutchins neuvoo tarkastamaan erityisesti laitteet, jotka osoittavat suihkua, pukuhuoneita tai sänkyä kohti. Piilotetut kamerat voivat olla jopa niin pieniä, että ne on kätketty USB-latureihin.

@malwaretech

Reply to @safarijackza How to find hidden cameras in AirBnBs ##safety ##travel

♬ original sound – Marcus Hutchins