Alkossa litramyynti laski – verkkokaupan suosio kasvaa edelleen

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Helteisen heinäkuun vaihtuminen syksyiseksi elokuuksi näkyi myös Alkossa. Kevyet ja raikkaat juomat vaihtuivat monien asiakkaiden tapauksessa esimerkiksi punaviineihin. Myös alkoholittomien juomien suosion kerrotaan jatkuneen.

Alkon liiketoimintajohtaja Kari Pennanen kertoo tiedotteessa kuluttajien siirtyneen säiden viilennyttyä syksyisempiin valintoihin, kuten punaviiniin. Sen myynnin lasku oli varsin maltillista edellisvuoteen verrattuna. Suosittuja olivat erityisesti makutyypiltään rotevat ja voimakkaat punaviinit.

Alkon verkkokaupan kasvu jatkui elokuussa, ja tilauksia oli jopa 24 prosenttia enemmän verrattuna vuoteen 2020. Alko-mobiilisovelluksessa ylitettiin puolestaan 150 000 latauksen rajapyykki. Alkon litranmyynti laski elokuussa 6,1 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, minkä uskotaan johtuneen koronarajoitusten muutoksista.

– Koronarajoituksien vaiheittainen purkaminen näkyy myynnin laskuna viime vuoden vastaavaan aikaan verrattaessa. Ravintoloiden avautuminen ja muiden poikkeustoimien purkaminen vaikuttavat luonnollisesti myyntiimme, Pennanen kertoo.

Alkon verkkokaupan lisäksi suomalaiset voivat tilata alkoholituotteita laillisesti myös ulkomailta, josta juomat toimitetaan yleensä suoraan asiakkaan kotiovelle saakka. Kuluttajan tulee varmistua, että kyseessä on niin sanottu etämyynti. Siihen riittää, että alkoholin verkkokauppa suosittelee kuljetusyhtiötä, joka toimittaa tuotteet kaupasta Suomeen kuluttajalle. Etämyynti on laillista Euroopan unionin sisällä, koska vapaa liikkuvuus on yksi unionin perusperiaatteita.