Hallinto-oikeus päätti – suomalaismies sai ottaa Lucifer-nimen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaismies on voittanut epätyypillisen nimenvaihdokseen liittyvän kiistan. Keski-ikäisellä miehellä on Helsingin hallinto-oikeuden päätöksellä lupa vaihtaa yhdeksi etunimekseen Lucifer.

Yrittäjänä, kirjailijana ja toimittajana työskentelevä Martti Vesa Olavi tunnetaan MTV Uutisten mukaan nykyään nimellä Vesa Martti Olavi Lucifer. Nimilautakunta sekä Digi- ja väestötietovirasto olivat vastustaneet nimenmuutosta. Nimilautakunta perusteli päätöstään sillä, että Lucifer-nimi saattaisi heidän mukaansa aiheuttaa pahennusta.

Nimenmuutosta hakenut mies vei asian kuitenkin hallinto-oikeuteen. Hän kertoi Suomessa olevan jo valmiiksi muutama Lucifer-niminen henkilö. Hän ei myöskään uskonut nimen aiheuttavan nyky-yhteiskunnassa pahennusta, ja kertoi harkinneensa nimenmuutosta keski-ikäisenä miehenä jo tarkkaan.

Helsingin hallinto-oikeus kumosi lopulta Digi- ja väestötietoviraston päätöksen. Hallinto-oikeuden mukaan Lucifer-nimellä on historiallisesti lukuisia merkityksiä. Se esimerkiksi tarkoittaa latinaksi valonkantajaa.