Viidennen Indiana Jones -elokuvan tuotanto ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaisesti. Ensin kesäkuussa kuvaukset keskeytyivät nimikkoroolia esittävän 79-vuotiaan Harrison Fordin loukattua olkapäänsä. Nyt ongelmia on aiheuttanut virusepidemia.
Koronan sijaan Indiana Jones -elokuvan tuotantoon on viime päivinä vaikuttanut ripulia ja oksentelua aiheuttava norovirus. Virus on The Sun -lehden mukaan levinnyt Pinewood-studiolla, jossa elokuvan kuvausten oli määrä jatkua. Jopa 50 ihmistä on joutunut taudin saatuaan sairaslomalle.
Vatsatauti ei ole ainakaan toistaiseksi tarttunut viidennen Indiana Jones -elokuvan päätähtiin. Noroviruksen leviäminen on aiheuttanut ongelmia myös Marvelin Ant-Man and the Wasp: Quantumania -elokuvan tuotannossa, jota on kuvattu niin ikään Pinewood-studiolla. Noroviruksen lisäksi tuotantoryhmien jäseniä on joutunu sairaslomalle edelleen myös koronan vuoksi.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Harrison Ford, Hollywood tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.