Villisika aiheutti auto-onnettomuuden Liperissä – voi olla ihmiselle vaarallinen

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Suomen villisikakanta on kasvanut. Kannan keskimääräinen koko oli noin 3.400 villisikaa tammikuussa 2021. Villisikoja on eniten itäisen Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen alueilla. Nyt henkilöauto on törmännyt villisikaan Liperissä, Itä-Suomessa.

Poliisin mukaan henkilöauto oli törmännyt kahteen villisikaan Liperissä Kuopiontiellä, Honkavaaran kohdalla, lauantaina kello 19:40. Autossa yksin ollut kuljettaja oli ajanut Kuopiontietä Kuopion suuntaan, kun tien vasemmalta puolen oli tullut tielle kaksi villisikaa. Kuljettajan tekemästä voimakkaasta jarrutuksesta huolimatta, toinen eläin oli törmännyt auton vasempaan kylkeen ja toinen auton etuosaan.

– Toinen villisioista oli kääntynyt takaisin tulosuuntaansa ja toinen oli mennyt tien oikealle puolen metsään. SRVA oli lähtenyt jäljittämään villisikoja niiden kunnon tarkastamiseksi, poliisi tiedottaa.

Poliisi muistuttaa, että loukkaantunut on villisika vaarallinen. Jos ajat kolarin villisian kanssa, älä nouse ulos autosta kolaripaikalla. Loukkaantunut villisika on ihmiselle hengenvaarallinen.