Sanna Marinin kotibileissä juhlinut Sanni: ”Todella musertava tieto”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen kulttuurialan kuuma puheenaihe on parhaillaan pääministeri Sanna Marinin artisteille ja kulttuurialan vaikuttajille sunnuntaina Kesärannassa järjestämä illanvietto, jossa oli tarkoitus keskustella kulttuurialan ahdingosta ja tulevaisuudesta. Näiden keskustelujen sijaan nautittiin pöydän antimista ja laulusta sekä pääministerin imagoa nostattavista somepäivityksistä.

Karu todellisuus iski juhlavieraisiin ja koko kulttuurialaan tiistaina, kun selvisi, että Marinin hallitus on leikkamassa kulttuurialan rahoituksesta peräti 18,4 miljoonaa euroa. Tämä tieto oli pääministerillä luonnollisesti jo silloin, kun hän pohti kulttuurialan ahdinkoa yhdessä artistien kanssa. Monet artistit ja alan ammattilaiset ovat ilmaisseet olevansa pettyneitä pääministerin toimintaan. Eräs heistä on poptähti Sanni, joka oli paikalla juhlissa.

– Otin kutsun vastaan siinä käsityksessä, että tilaisuudessa olisi käyty niitä kriittisiä keskusteluita, joita alamme kovaääniset ja väsymättömät sanansaattajat ovat julkisesti viimeisen puolentoista vuoden aikana yrittäneet käydä. Keskustelua kyllä käytiin, mutta huomattavasti vähemmän ja pienemmällä pieteetillä kuin olin valmistautunut, Sanni kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.

Vain kaksi päivää tilaisuuden jälkeen tuli siis tieto, että kulttuurialan rahoitusta leikataan merkittävästi.

– Tämä oli todella musertava tieto, sillä tilaisuuden toivoa tuonut agenda oli nimenomaan keskustella kulttuurialan tulevaisuudennäkymistä. Tämän päivän valaisemaa näkymää siellä ei esitelty, Sanni vahvistaa aikaisemmat raportit tilaisuuden keskusteluista.