Tänään tv:ssä: Rohkeudella kuohuttanut Levottomat-elokuva – muistatko vielä kohun?

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Televisiossa nähdään 1. marraskuuta yksi 2000-luvun alun puhutuimmista suomalaisista elokuvista. Aku Louhimiehen ohjaama Levottomat herätti ilmestyessään runsaasti kohua rohkean sisältönsä vuoksi. Elokuva esitetään Sub-kanavalla maananataina kello 21.

Levottomat kertoo Mikko Nousiaisen esittämästä Arista, joka harrastaa yhden illan juttuja. Keskiössä on myös Arin kesää viettävä ystäväpiiri, jonka suhde- ja pettämiskuvioita sekä aikuistumiseen liittyvää angstia elokuvassa puidaan. Nousiaisen lisäksi päärooleissa nähdään muun muassa Matleena Kuusniemi, Petteri Summanen, Laura Malmivaara ja Irina Björklund.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Suomalaisen elokuvan uuden nousukauden aikaan ilmestynyt Levottomat sisälsi runsain määrin seksi- ja alastonkohtauksia, minkä vuoksi elokuvaa puitiin tiuhaan tahtiin mediassa. Levottomat nousi myös vuoden 2000 katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi 290 000 katsojalla, ja sen televisioensi-iltaa kerääntyi vuonna 2002 seuraamaan jopa yli 900 000 silmäparia. Levottomat sai myöhemmin myös kaksi jatko-osaa, jotka tosin liittyivät alkuperäiseen elokuvaan vain nimellisesti.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.