Pakeni poliisia kuin elokuvasa – kolaroinut epäilty hyppäsi sillalta jokeen

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Floridassa todistettiin taannoin tilannetta, joka olisi voinut olla lähes suoraan toimintaelokuvasta. Poliisia paennut mies yritti karistaa takaa-ajajat perästään vaarallisen tempauksen avulla. Tilanne ikuistui viraalina levinneeksi videoksi.

Autovarkaudesta epäillyn 34-vuotiaan miehen pakomatka oli tyssätä hänen kolaroituaan auton Lee Countyssä sijaitsevalla Edison-sillalla. Epäilty kuitenkin jatkoi matkaansa jalan, ja päätti hypätä turvakaiteen yli alapuolella virranneeseen Caloosahatchee-jokeen. Hän selvisi hengissä 16 metrin pudotuksesta.

Pakoyritys jäi kuitenkin lopulta turhaksi. Paikalle hälytettiin poliisivene, josta käsin mies poimittiin pois vedestä ja pidätettiin. Häntä syytetään WPTV-uutissivuston mukaan autovarkaudesta ja virkavallan vastustamisesta.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.