AL: Tampereelle ei tänä vuonna perinteistä joulukuusta – sen korvaa yllättävä ratkaisu

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tampereen Keskustorilla ei nähdä tänä vuonna perinteeksi muodostunutta joulukuusta. Ilman keskustassa komeilevaa joulupuuta ei tamperelaisten tarvitse kuitenkaan olla, sillä kuusen korvaajaksi on löytynyt hieman perinteisestä poikkeava puu. Muotonsa puolesta se sopii paikkaamaan kuusen virkaa hyvin.

Aamulehden mukaan Tampereen tämänvuotiseksi joulupuuksi on valittu Mäntässä kasvava pihta. Pituutta omakotitalon lähellä kasvavalla puulla on jopa 25 metriä, eli se on korkeampi kuin monet aikaisemmista Keskustorille pystytetyistä joulupuista. Puuta etsittiin jo noin vuosi sitten joulukuusikriisin aikana Moro-lehden avustuksella.

Puu kaadetaan tiistaina 23. marraskuuta, minkä jälkeen se sidotaan ja kuljetetaan Tampereella. Keskustorille joulupihta pystytetään seuraavana päivänä keskiviikkona 24. marraskuuta heti varhaisin aamulla.