Janni Hussi ryhtyi näyttelijäksi – tältä näyttää hittisarjan kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Realityjulkkis ja radiojuontaja Janni Hussi ja hänen kihlattunsa Joel Harkimo ovat olleet viime aikoina kovasti esillä, kun suomalaiset ovat saaneet seurata sosiaalisen median kautta läheltä suhteen kehittymistä ja uusien askelien ottamista. Samaan aikaan Janni on tehnyt uraa myös radion ulkopuolella muun muassa hierontayrityksen perustamisella Helsinkiin ja nyt myös näyttelijänä.

Janni paljasti eilen sosiaalisessa mediassa, että hänet on kiinnitetty näyttelijäksi suosittuun Syke-televisiosarjaan. Hussi kertoi paljastaneensa asian nyt kuvien kera, jotta asiasta ei syntyisi vaikutelmaa salaisuudesta. Mitä ilmeisimmin Janni on näytellyt sarjassa jo pitkään, joten uusi ura on pysynyt odottamattoman hyvin salassa tähän saakka.

– Ensihoidosta päivää! Näihin kamppeisiin ja Syke -maailmaan oon sukeltanut kuluneen vuoden. Onpa kunnia saada olla osana Syke perhettä! Tämmönen dynamic duo olis siis tulossa Sykkeen uudelle kaudelle joka starttaa tammikuussa, Janni Hussi kirjoittaa.