Kongressiin tunkeutunut sarvipää sai tuomion – viettää vuosia vankilassa

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Medioissa kiersi alkuvuodesta kuva Yhdysvaltain kongressiin tunkeutuneesta miehestä, joka oli pukeutunut eläimen taljaan. Häntä on kutsuttu muun muassa sarvipääksi ja QAnon Shamaaniksi. Mies on oikealta nimeltään Jacob Chansley.

Jacob ”Jake” Chansley pidätettiin FBI:n rikostutkijoiden todettua hänen käsiensä tatuointien vastaavan kuvia, jotka sarvipäällä ikuistettiin valokuviin kongressihyökkäyksessä. Nyt mies on saanut mellakkaan osallistumisesta yhteensä 41 kuukauden, eli 3,5 vuoden pituisen tuomion.

Hän myönsi oikeudenkäynnissä tehneensä väärin astuessaan Yhdysvaltojen kongressitaloon 6. tammikuuta. Hän kuitenkin vakuutti, että ei ole kapinallinen tai kotiterroristi, vaan pikemminkin ”hyvä mies, joka rikkoi lakia”. Vankilatuomion jälkeen Chansley joutuu kolmen vuoden koeajalle. Lisäksi hän joutuu maksamaan 2.000 dollaria sakkomaksuja ja vahigonkorvauksia, CNN uutisoi.