Demi Moore poseeraa jättimäisen sukuelimen kanssa: ”Ihailen taidetta”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Demi Moore aloitti uransa Hollywoodissa jo 1980-luvun alkupuolella. Läpimurtonsa 1990-luvulla lukuisissa menestyselokuvissa tehnyt 58-vuotias tähti on useasti osoittanut iän olevan vain numero. Hän on muun muassa tähdittänyt Andie Swim -vaatemerkin kampanjaa.

Nyt Demi poseeraa sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan kuvassa hieman kieli poskessa jättimäisen sukuelimen kanssa. Taideteos on hänen korkuisensa ja Moore toteaakin kuvansa yhteydessä ihailevansa taidetta. Niin varmasti epäilemättä olikin.

Demi Moore oli aikoinaan naimissaa Bruce Willisin kanssa ja heille syntyi kolme tytärtä, Rumer, Scout ja Tallulah Willis. Näyttelijä on nähty viime vuosina muun muassa televisiosarjoissa Empire, Brave New World ja Dirty Diana.