Matkatoimisto: Näihin kohtaisiin suomalaiset haluavat matkustaa vuonna 2022

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nettimatkatoimisto Ebookers on paljastanut, mitkä matkakohteet vaikuttavat houkuttelevan suomalaisia eniten vuonna 2022. Joukkoon mahtuu on niin suosittu kotimaan matkakohde, Euroopan suurkaupunkeja kuin Etelän lämpimiä turistikohteitakin.

Suomalaisia kiinnostavien kohteiden ykkössijalla on edelleen Lappi. Myös halu palata ulkomaille näkyy houkuttelevimmissa kohteissa. Toisella sijalla on Lontoo, kolmannella sijalla Espanjan Gran Canaria, neljännellä ja viidennellä puolestaan Thaimaan Phuket ja Pattaya.

Kuluneen vuoden houkuttelevimpia kohteita olivat paitsi Espanjan Aurinkorannikko, Lappi, Kreikan Kreeta, ja Italian Rooma, myös neljännelle sijalle yltänyt Keski-Suomi. Ebookers uskoo, että Keski-Suomessa kiehtovat etenkin Järvi-Suomen luontokohteet. Houkuttelevimpien kohteiden listat perustuvat majoituskohteiden kiinnostukseen Ebookersin sivuilla ajanjaksoille 1.1.2021-31.12.2021 ja 1.1.2022-31.12.2022.

Vuodelle 2022 eniten kiinnostusta herättäneet kohteet Ebookersin sivuilla:



1. Lappi



2. Lontoo, Iso-Britannia



3. Gran Canaria, Espanja



4. Phuket, Thaimaa



5. Pattaya, Thaimaa



6. Teneriffa, Espanja



7. Aurinkorannikko, Espanja



8. Rooma, Italia



9. Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat



10. Kreeta, Kreikka