Jymy-yllätys: Urheilutoimittaja Mervi Kallio jätti MTV-kanavan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisille erityisesti MTV-kanavan urheiluohjelmista tutuksi tullut pirteä ja energinen toimittaja Mervi Kallio järjesti eilen suomalaisille jymy-yllätyksen, kun hän ilmoitti yllättäen jättävänsä kanavan ja Tulosruudun. Hän kertoi asiasta ennen Tulosruutua sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan päivityksessä.

– Päälimmäisin tunne on kiitollisuus, kun tänään viimeisen kerran sanon Tulosruudun päätteeksi – oikein mukavaa illan jatkoa ja näkemiin! Pöllölaakso on ollut toinen kotini melkein 14 vuoden ajan. Olen saanut tehdä töitä, joista en osannut edes unelmoida. Olen oppinut asioita, joita en tiennyt olevan edes olemassa. Suurin kiitollisuus on niistä ihmisistä, joiden kanssa olen saanut työskennellä, joita olen työni kautta kohdannut ja joihin olen saanut tutustua, Mervi Kallio kirjoitti ja kiitti luottamuksesta.

Hieman aiemmin Kallio kertoi päättävänsä aikakautensa Formula 1 -ohjelmien parissa, kun kausi huipentui Abu Dhabin osakilpailuun. Tuohon kilpailuun päättyi nimittäin MTV-kanavan 30 vuoden matka autourheilun kuninkuusluokan kanssa.