Suomalaislapset rapakunnossa – 15 prosenttia pojista ei osaa mennä kyykkyyn

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Valtion liikuntaneuvoston tutkimustulokset ovat huolestuttavia. Tutkimuksen mukaan noin 40 prosentilla 5. ja 8. luokan oppilaista fyysinen toimintakyky on tasolla, joka voi vaikeuttaa arjessa jaksamista. Lapset ovat rapakunnossa.

– Erityisesti keskivartalon lihaskunto on heikentynyt edellisvuoteen verrattuna. Move!-mittaustuloksissa on paljon alueellista vaihtelua.

Esimerkiksi Uudenmaan, Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan fyysisen toimintakyvyn kokonaistulokset ovat sekä 5.- että 8.-luokkalaisissa valtakunnallisia tuloksia parempia, kun Lapin, Kainuun ja Satakunnan tulokset ovat koko maan tuloksia heikompia. Noin neljännes pojista ei saa suoristettua selkää täysistunnassa ja noin 15 prosenttia pojista ei onnistu kyykistyksessä. Tyttöjen liikkuvuus on kuitenkin edelleen selkeästi poikia parempi.