Uusi vuosi tarkoittaa uusia tulorajoja – päivitä verokortti kuntoon

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Verohallinto arvioi verokortin tulorajan henkilön aikaisempien tulojen perusteella. Jos työtilanteessa tai tuloissa on ollut muutoksia, kannattaa tilata uusi verokortti ajantasaisilla tulotiedoilla. Nyt on vuoden suosituin hetki muokata tuoretta verokorttia.

Viime vuonna yli 750 000 henkilön tulot ylittivät verokorttiin merkityn tulorajan. Tämä tarkoittaa, että heitä verotettiin loppuvuodesta lisäveroprosentilla, joka on selvästi perusveroprosenttia korkeampi.

– Vaikka yli 2 miljoonaa henkilöä teki viime vuoden aikana muutoksia verokorttiinsa, harmillisesti kaikki eivät muistaneet tai huomanneet muokata omaansa. Tämä tarkoittaa, että joulukuun tilipäivä on ollut monessa taloudessa ikävä yllätys, sanoo ylitarkastaja Päivi Ylitalo Verohallinnosta.

– Kun tuloraja ja veroprosentti ovat heti alkuvuodesta oikean suuruiset, maksaa tuloistaan veroja tasaisesti pitkin vuotta, Ylitalo sanoo.