Deittailun kuumimmat trendit 2022 – elokuvat ja illallinen ovat muinaisaikaa

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Treffailun aikakausi ei ole ohi. Ennusteiden mukaan vuosi 2022 tulee olemaan suuren sosiaalisen kanssakäymisen kulta-aikaa, kun koronavirus ja sen sanelema elämänrytmi päättyy. Nyt deittaillaan uuden aikakauden tyyliin.

On syntynyt uudenlaisia treffailutapoja, kuten kuivat treffit, joiden aikana ei nautita lainkaan alkoholia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kuumaa kaakaota puistossa kävelyn jälkeen. Deittailu on järkevää aloittaa maltillisesti kahden hullunukurisen vuoden jälkeen.

Nyt on tarjolla runsaasti muitakin treffisovelluksia kuin iän ikuinen Tinder. Sovelluksia on kaiken ikäisille ja jokaiseen yhteiskuntaluokkaan. Nyt panostetaan kypsä suhtautuminen parisuhteeseen ja tunneälykkyys ovat haluttavimmat ominaisuudet vastakkaisessa sukupuolessa. Pinnallisuuden aikakausi on ohi.

Deittailu ei ole pikatreffejä ja jatkuvaa sovelluksen pläräämistä. Nyt otetaan aikaa toiseen ihmiseen tutustumisessa ja katsotaan rauhassa, mihin suhde etenee. Toisaalta tällä hetkellä ei ole väärin olla omanarvonsa tunteva ja onnellinen sinkku. Vapaus on kultaa myös.