Suomea uhkaa perunapula: ”Jäljellä ruokaperunaa kolmeksi kuukaudeksi”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ruokaperunaa on maatilojen varastoissa selvästi aiempia vuosia vähemmän. Luonnonvarakeskus Luken mukaan perunaa oli tammikuussa varastoissa 70 miljoonaa kiloa. Edellisten viimeisten kymmenien vuosien aikana ruokaperunaa on ollut varastoissa tammikuussa kesimäärin 92 miljoonaa kiloa.

– Jos perunavarastojen väheneminen jatkuu samalla 23 miljoonan kilon kuukausitahdilla, niin varastoissa on jäljellä ruokaperunaa kolmeksi kuukaudeksi. Sama kolmen kuukauden kulutus on jäljellä, jos mukaan lasketaan myös ruokateollisuusperunat, varoittaa Luken yliaktuaari Anna-Kaisa Jaakkonen tiedotteessa.

Perunan alhainen määrä johtuu viljelyalan vähenemisestä ja kesän 2021 tavallista heikkommasta sadosta. Määrään vaikutti myös perunarupean tavallista suurempi esiintyminen kuivan kesän vuoksi.

Perunan varastomäärän väheneminen ei ole kuitenkaan näkynyt toistaiseksi hintatasossa. Luken mukaan varastomäärien ja hinnan välinen yhteys näyttää kadonneen ja hintatason vaihtelu vähentyneen.