Nainen eksyi lumituiskuun Saariselällä – löydettiin sikiöasennosta lumikiepistä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Poliisi löysi Saariselän maastoon sankassa lumipyryssä kadonneen naisen perjantaina. Nainen oli lähtenyt retkeilemään liian keveissä varusteissa. Hänet löydettiin pahoin kylmettyneenä hiihtoladun varrelta.

– Poliisi sai tehtävän Saariselälle maastoon eksyneestä naisesta perjantai-iltana kahdeksan aikaan. Ilmoituksen oli tehnyt nainen itse hätäkeskukseen. Hän kertoi olevansa lisäksi erittäin kylmissään. Sää oli huono sankan lumisateen ja lumipyryn vuoksi, Lapin poliisilaitokselta kerrotaan.

Poliisi lähti yhden moottorikelkan ja autopartion voimin etsinnälle. Poliisin moottorikelkka lähti Laanilasta maastoon tarkastamaan latu-uria pitkin lähialueen autiotupia. Eksyneen puhelimeen yritettiin soittaa, mutta yhteyttä ei saatu. Koska yhteyttä ei saatu alettiin puhelinta myös paikantamaan. Paikannusta tehtiin kolme kertaa ja puhelin paikantui aina samaan paikkaan, Saariselän Rummakurun länsipuolelle.

– Näiden tietojen pohjalta etsintä päätettiin poliisin toimesta keskittää juuri tälle alueelle. Tarkastetuista Rummakurun lähialueen autiotuvista etsittävää ei kuitenkaan löytynyt.



Huoli eksyneestä kasvoi. Paikalle päätettiin alkaa hälyttämään Saariselälle jääneen poliisipartion toimesta pelastuslaitosta, rajavartiostoa ja vapepaa, poliisi jatkaa asiasta.

Pitkän etsinnän jälkeen moottorikelkalla liikkunut poliisi löysi naisen osittain jo pahastikkin umpeutuneen latu-uran varresta. Etsittävä makasi löytöhetkellä tuiskulumen peittämällä latu-uralla sikiöasennossa rinkka sylissään lumen tuiskuttamassa lumikiepissä.

– Naisen ympärille oli tuiskunnut jo puolen metrin verran lunta. Poliisi puki kylmettyneelle naiselle omasta repustaan lämpimän pusakan ylleen, nosti hänet moottorikelkan kyytiin ja kuljetti hänet Kiilopäälle lämpimään mökkiin ja jatkotutkimuksiin.

– Poliisi haki myöhemmin löytöpaikalta eksyneen naisen loput retkivarusteet. Poliisin mukaan sää tunturissa oli sellainen, että jos latu-uraa ei olisi oltu tikoitettu niin sitä ei olisi huomannut enää lainkaan. Se, mihin nainen oli ollut huonossa säässä ja keveissä varusteissa matkalla, ei selvinnyt. Selvästikin jonkinlainen virhearvio naiselle oli tullut.