Itseään tyydyttänyt uhkaili henkilökuntaa lentoasemalla: ”Tämä on vapaa maa”

Ohhoh! Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Yhdysvaltojen Minneapolis-St. Paulin lentoasemalla todistettiin taannoin erikoista häiriötilannetta. 44-vuotias paikallinen mies tyydytti itseään julkisesti ja käyttäytyi uhkaavasti henkilökuntaa kohtaan. Valvontakamerat olivat ikuistaneet miehen puskemassa päänsä lentoaseman televisioruutuja päin, riisumassa vaatteensa ja nauttimassa omasta kädestän.

------

Myöhemmin mies uhkasi tappaa lentoaseman turvatarkastajan ja heitti jonotusaidan paalun työntekijöitä kohti. Mies ei totellut turvatarkastajien komentoja, minkä seurauksena häneen käytettiin sähkötainnutinta. Hän yritti vielä tämänkin jälkeen lyödä viranomaisia.

– Tämä on vapaa maa, miehen kuultiin julistavan CBS-uutissivuston mukaan.

Epäiltyä syytetään virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta ja väkivallalla uhkailusta, minkä lisäksi häntä kohtaan on jo ennestään nostettu syytteitä muun muassa perheväkivaltaan liittyen.