Rovaniemellä massiivinen poliisioperaatio – ase paljastui kuulapyssyksi

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rovaniemellä nähtiin keskiviikkona päivällä poliisioperaatio, jonka taustalla oli ilmoitus aseistautuneesta henkilöstä. Lopulta kävi kuitenkin ilmi, että todellisen aseen sijaan kyse oli jostain vähemmän tappavasta.

Poliisin kerrotaan saaneen hälytyksen Rovaniemen keskustassa sijaitsevassa yksityisasunnossa olleesta aseistautuneesta henkilöstä. Asuntoon suoritettiin pikaisesti operaatio, johon osallistuneet poliisit olivat Kaleva-lehden mukaan raskaasti varustautuneita. Heillä oli mukanaan aseita, ovenmurtaja ja sorkkarauta.

Poliisin tavoitettua epäillyn kohdehenkilön kävi ilmi, että hänen hallussaan ollut ase oli kuula-ase. Kuula-aseita käytetään esimerkiksi airsoft-harrastuksessa ja tarkkuusammunnassa. Poliisin mukaan tilanteesta ei aiheutunut sivullisille vaaraa, ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus.