Treffisovellusten kahlaaminen loppuu – nyt halutaan intuitiivista kanssakäymistä

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Intuitiivinen käytös ja ajattelu tarkoittavat hetkessä elämistä, Annetaan tunteiden ja järjen yhdessä viedä ihmistä luottamuksella ja siten, että uskoo sen johtavan oikeaan lopputulokseen ilman ylimääräistä vatvomista tai loogisia johtopäätöksiä. Heittäydytään hetkeen.

Nyt tämä tapa on noussut treffailun keskiöön. Kun ennen pandemiaa ihmiset selasivat treffisovelluksia kyllästymiseensä asti pelkästään muutaman virkkeen ja valokuvan perusteella, ovat he nyt päättäneet panostaa aidosti uuteen ihmiseen tutustumisessa. Eletään läsnä ja keskitytään ainoastaan hetkeen uuden henkilön kanssa ilman sen kummempia odotuksia tai uhkakuvia.

Ensin täytyy tutustua itseensä, tietää mitä haluaa parisuhteelta ja miten voi antaa täyden panoksensa parisuhteeseen. Tavoitteena on tutustua toiseen ihmiseen ilman ennakkoasenteita. Antaa mahdollisuus itselleen, hänelle ja yhteiselle hetkelle.