Mies istui väärälle paikalle elokuvateatterissa – iso mies sai itkupotkuraivarit

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Elokuvateattereissa voi olla suuresti väliä sillä, missä päin salia istuu. Toisinaan parhaimmista paikoista voi joutua maksamaan ekstraa. Eräs mies otti oikeudekseen valita istuinpaikkansa vasta saliin astumisen jälkeen.

Hän istui eri paikalle kuin mitä miehen lippuun oli merkitty Yhdysvalloissa, Royal Oak Michiganin elokuvateatterissa. Paikalle saapui kaksi nuorta naista, joilla oli liput kyseiseen paikkaan, missä punaisiin pukeutunut mies istui. Mies ei suostunut liikkumaan, joten elokuvan esitys keskeytettiin ja paikalle pyydettiin johtaja.

Mies sai suunnattoman raivokohtauksen ja alkoi huutamaan kuin taaperoikäinen, että hän halusi istua elokuvateatterissa missä halusi. Miehen mukaan katsomossa oli tilaa valita paikat vapaasti ja hänen mukaansa naiset olisivat voineet yksinkertaisesti istua muualle ilman, että asiasta tehtäisiin vaikeaa. Hän ei kuitenkaan suostunut siirtymään.

Lopulta mies poistui elokuvateatterista, koska hänellä ei kertomansa mukaan ollut enää fiiliksiä elokuvan katsomiseen. Elokuvateatterin muut katsojat hurrasivat ja taputtivat, naiset pääsivät omalle paikalle istumaan ja elokuvanäytös jatkui.