Will Smithin väkivaltainen purkaus saattoi tehdä hyvää Oscareille – kiinnostus kasvoi selvästi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Oscar-gaalassa nähtiin tänä vuonna odottamaton välikohtaus. Hollywood-tähti Will Smith ei ottanut ilolla vastaan koomikko Chris Rockin vaimoonsa kohdistuvaa vitsiä, vaan läimäisi tätä avokämmenellä kasvoille suorassa lähetyksessä.

Tapahtuneesta saattoi kuitenkin olla Oscar-gaalan järjestäjille yllättävää hyötyä. Markkinatutkimusyritys OnePollin tuoreen kyselyn perusteella jopa 63 prosenttia katsojista suunnittelee seuraavansa Oscar-gaalaa ensi vuonnakin vain Will Smithin ja Chris Rockin välikohtauksen vuoksi. Kyselyyn vastasi New York Post -lehden mukaan 1 000 yhdysvaltalaista.

Yksi kymmenestä vastaajasta kertoi alkaneensa seurata tämän vuoden gaalaa vasta kuultuaan tapahtuneesta. Kyselyyn vastnneista suurin osa, 35 prosenttia, piti välikohtausta myös Oscar-historian shokeeraavimpana hetkenä. Toiseksi hämmentävimpänä pidettiin vuoden 2018 mokaa, jossa parhaan elokuvan palkinnon voittajaksi ilmoitettiin La La Land sen todellisuudessa voittaneen Moonlight-elokuvan sijaan.

Oscar-gaala sai vuonna 2021 Yhdysvalloissa ennätyksellisen pienet katsojaluvut 10,5 miljoonalla katsojalla. Tänä vuonna katsojaluvut kasvoivat Variety-lehden mukaan 58 prosentin verran 16,6 miljoonaan.