Lintujen muninta on aikaistunut – tutkijoilla aavistus syystä

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Chicagossa työskentelevät tutkijat ovat todenneet, että Illinoisin osavaltion linnut munivat nykyään kuukautta aiemmin kuin sata vuotta sitten. Syyksi otaksutaan ilmastonmuutosta.

– Verrattuna vuonna 1905 kerättyihin munintatietoihin, monet linnut ovat aikaistaneet munintaansa. Tähän liittyy useita ympäristöllisiä muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet myös kaikkeen muuhunkin ympärillämme olevaan luontoon ja kasvillisuuteen, kertoo lintuihin erikoistuneen Chicago’s Field Museumin kuraattori John Bates Associated Pressille.

Batesin mukaan lintujen muninnan muuttuminen kertoo paljon meneillään olevasta ilmastonmuutoksesta. Se saattaa vaikuttaa myös lintujen ja muiden eläinten määrään tulevaisuudessa.